:: Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 ::
Jäsenasiat
Hallitus 2010
Ansiomerkit

ABC-Ratsastajat ry tukee jäsentensä kouluttautumista SRL:n toimihenkilöiksi, palkitsee kilpailuissa menestyneitä jäseniään kilpailustipendein sekä järjestää yleisöystävällisiä hevostapahtumia ja laadukkaita ratsastuskilpailuja.

Vuonna 2010 järjestämme kaikille kiinnostuneille mahdollisuuksia osallistua hevosiin liittyviin yleisötapahtumiin, koulutuksiin ja tapahtumiin sekä testata karttunutta osaamistaan niin este- kuin kouluratsastuskilpailuissa.

Järjestämme kansallisen tason kouluratsastuskilpailut 2.5.2010 (jossa kokelastuomareiden koearvostelu) sekä kouluratsastusviikon väliviikon tapahtumineen yhteistyössä Oulun ratsastajien ja Pohjoisen ratsujen kanssa. Kouluratsastusviikon kansalliset kouluratsastuskisat ABC:lla 31.7.-1.8.2010. Varaa aika kisoja varten jo nyt kalenteristasi!

Kouluratsastusviikko toteutetaan jälleen yhteistyössä Oulun ratsastajien kanssa ja tänä vuonna teemana ovat suomenhevoset. Tässä yhteistyössä asiantuntija-apunamme toimii Pohjoisen Ratsut ja heidän kauttaan muut suomenhevosjärjestöt.

Ylpeänä saamastamme luottamuksesta voimme kertoa, että meille on ainoana Pohjois-Suomessa myönnetty kouluratsastusviikon kisoihin Hippoksen palkinnot suomenhevosluokalle (Prix de Suomen Hippos) sekä Racing Champion Cupin osakilpailut.

Kansallisten kouluratsastuskilpailujen lisäksi järjestämme seura- ja harjoitustason kisoja sekä koulu- että esteratsastuksessa.

Ratsujalostusliitto on lisäksi myöntänyt oikeuden järjestää Kyvyt esiin –karsinnan, joka järjestetään huhtikuun puolivälissä.

Vuonna 2010 olemme uusimassa kisakalustoamme ja ABC-Ratsastajien kautta voit tilata jälleen jossain vaiheessa ah-niin-ihania seuratuotteita, joita on mukava käyttää sekä harrastaessa että kilpaillessa.

Tietoa ABC:n toiminnasta saat parhaiten nettisivuiltamme. Tiedotamme aktiivisesti tapahtumistamme ja ratsastusuutisia myös sähköpostitse ABC-Ratsastajien uutiskirjeellä. Jakelulistalle pääset yksinkertaisesti lähettämällä sähköpostiosoitteesi seuran sähköpostiin abcratsastajat (at) gmail.com tai tekstiviestitse jäsensihteerillemme Ullalle numeroon 040-733 2442.

ABC-Ratsastajien jäsenenä saat siis tulevanakin vuonna hienon mahdollisuuden oppia lisää lajistasi, kehittää taitojasi ja oppia lisää hevosystävistäsi olitpa sitten juniori, aktiivisesti valmentautuva, kilpaileva tai tunti- tai tätiratsastaja!

Värvää nyt kaverisikin mukaan aktiiviseen ABC-toimintaan. Nähdään kisoissa ja tapahtumissa!